HIFK Miehet edustus - AC Haki (6 - 5)

Aika: 25.1.2015 15.00
Paikka: Pasilan Urheiluhalli
Sarja: Miesten 2 div


Lähtökohdat otteluun
Vastakkain Pasilan Pyhättöön asettuivat lohkon kärkikolmikkoon lukeutuvat HIFK ja AC HaKi. HaKi syötti syksyllä IFK:lle karvasta kalkkia 8-6 voitollaan ja nyt oli kilpipaidoilla takaisinmaksun paikka. Kyseessä oli samalla ns. neljän pisteen ottelu. Voitollaan HIFK karistaisi HaKin jo viiden pisteen päähän sarjan ykköspaikasta.

1.erä
Heti ensimmäisistä vaihdoista jo näki, että kyseessä on vastakkain lohkon kärkijoukkueet. Usein hieman unisesti ottelut aloittanut HIFK:n oli hyvällä jalalla liikkeellä ja tilanteet pelattiin alusta loppuun asti täysillä. HaKin tavaramerkkinä oli rauhallinen pallon siirtely ja pyrkimys ns. järkipeliin.
HaKi aloitti maalinteon oivaltavalla syötöllä keskisektorille ja sieltä laadukkaalla ylänurkkalaukauksella. HIFK:n saaman jäähyn jälkeen nähtiin kotijoukkueen kaksi emämunausta. Ensin paha vaihtomoka, jossa kaikki pelaajat juoksivat yhtä aikaa vaihtoon, vaikka vastustajalla oli pallo. Kokeneet hakunilalaiset rokottivat virheestä armotta maalin, Tästä parikymmentä sekuntia eteenpäin ja vieraille tarjoiltiin hopeavadilla maittava kattaus seuraavaan maaliin. HIFK:n hyvin alkanut peli näytti romahtavan hetkessä kuin risumaja Siperian talviviimassa. HIFK sai kuitenkin tärkeän kavennusmaalin niin ikään lahjatunnelmissa. Kaukaa maalille roiskaisu löysi yllättäen tiensä maaliin Hakin maalivahdin muistuttaessa enemmän pääsiäiskanaa kuin pallontorjujaa.
Erikoista ensimmäisessä erässä siis oli, että itse peli oli sarjatasoon nähden erittäin laadukasta, mutta kolme tehdyistä neljästä maalista syntyi poikkeuksellisen hölmöjen virheiden myötä.
Tilanne 1-3

2.erä
Tasaisen ensimmäisen erän jälkeen toisessa erässä pelin hallinta siirtyi kotijoukkueelle. HaKi kuitenkin puolusti hyvin ja osoitti myös ajoittain vaarallisuutensa HIFK:n puolustuspäädyssä. HIFK tuli maalin päähän nasevalla rannevedolla, kun ottelu oli kääntynyt jälkimmäiselle puoliskolleen.
Toinen erä oli kenties kauden parasta salibandya mitä HIFK:n otteluissa on nähty: Molemmilta joukkueilta laadukasta viisikkopelaamista, kovaa, mutta reilua kaksinkamppailua, hyvää maalivahtipeliä ja pahoilta virheiltäkin vältyttiin.
Tilanne 2-3

3.erä
Ns. asiantuntijat katsomon piippuhyllyllä odottivat kolmannessa erässä HIFK:n nostavan edelleen pelitempoa ja parhaiden maalintekijöiden esiinmarssia. Herrat Vaitio, Räkköläinen ja Einiö olivat vielä ilman maaleja, joten tältä suunnalta odotettiin paukuttelua ja tulittamista. Räkköläinen vastasi ensimmäisenä huutoon ja minuutin kohdalla peli oli tasan. HIFK:n saama estämisjäähy kuitenkin kostautui. kun HaKi pyöritti maltillisesti lähes koko kaksi minuuttia ylivoimaa etsien hyvää laukaisupaikkaa. Lopulta sellainen löytyi ja täydellisellä laukauksella oli vieraat jälleen johdossa. Tämän jälkeen edettiin seuraava vajaa kymmenminuuttinen HIFK:n jahdatessa saalista ilman kaatoa ja raatoa. Asiaa ei helpottanut päivän kolmas kahden minuutin jäähy. HIFK kesti kakkosen hyvin, mutta jäähyn jälkimainingeissa oltiin huolimattomia maalinedustalla ja HaKi pääsi näpäyttämään tärkeän 3-5 maalin. Tästä innostui HaKin pelaajien mummot ja vaaritkin katsomossa. Taisi kuulua jokunen nuolaisukin. Mutta niinkuin monesti tänä vuonna, HIFK nousi sillasta ja vastustajat nuolaisivat liian aikaisin. Kahdessa minuutissa Stadin Kingit käänsivät pelin 3-5:stä 6-5:een. HaKi oli tosin viimeisellä minuutilla vielä ilman maalivahtia tehdä tasoituksen, mutta HIFK:n maalivahti teki hienon “gamesaverin”. Pisteet jäivät siis Pasilaan. Voiton myötä HIFK sai hyvät asetelmat loppukauteen ja karsintapaikkaan.
Lopputulos 6-5

Jälkikommentit
Päivän vierailijalle HaKille on annettava täysi tunnustus ja iso kumarrus hienosta pelistä. Joukkue pelaa laadukasta salibandya keskittyen täysin omaan tekemiseen. Turhat protestoinnit, huutamiset ja keekoilut eivät kuulu hakunilalaisten toimenkuvaan. Hienoa on nähdä nimenomaan kokeneiden ja kirkkaimpia valoja nähneiden pelaajien nöyrä asenne joukkueen eteen pelaamiseksi vaihto vaihdon jälkeen.HIFK pelasi paria kardinaalimunausta lukuunottamatta hyvän ja tasapainoisen ottelun. Pakko olikin, koska muuten ei pisteputki olisi jatkunut.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 106:17VastustajaVastustaja
0 - 209:12VastustajaVastustaja
0 - 309:32VastustajaVastustaja
1 - 310:36Pulliainen Teemu ( C )Tarkkanen Reettu
2 - 333:04Ruuskanen MiskaRopponen Konsta ( A )
3 - 340:59Räkköläinen Ville Ropponen Konsta ( A )
3 - 4 (yliv.)43:27VastustajaVastustaja
3 - 555:49VastustajaVastustaja
4 - 556:18Vaitio MarkoPulliainen Teemu ( C )
5 - 557:53Tarkkanen ReettuRopponen Konsta ( A )
6 - 558:22Räkköläinen Ville Vaitio Marko
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
07:07Ropponen Konsta ( A )2 min
42:03Lehto Kai2 min
52:43Ropponen Konsta ( A )2 min
Torjunnat:
Kettunen Miika: 17 torjuntaa
Vastustaja: 24 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
4Lehto Kai
Kenttäpelaaja
7Räsänen Eero
Kenttäpelaaja
8Pulliainen Teemu ( C )
Kenttäpelaaja
10Ruuskanen Miska
Kenttäpelaaja
12Teittinen Antti
Kenttäpelaaja
13Paronen Eero
Kenttäpelaaja
15Vaitio Marko
Kenttäpelaaja
21Ropponen Konsta ( A )
Kenttäpelaaja
28Partanen Jarkko
Kenttäpelaaja
31Nummelin Ville
Maalivahti
40Tarkkanen Reettu
Kenttäpelaaja
64Santero Asko
Kenttäpelaaja
75Einiö Timo
Hyökkääjä
81Räkköläinen Ville
Hyökkääjä
87Virtanen Joonas
Kenttäpelaaja
93Kettunen Miika
Maalivahti
-Erkki Tikkanen
Huoltaja
-Lehtimäki Sakari
Valmentaja
-Lehtimäki Timo
Valmentaja