HIFK Joulutauolle sarjaykkösenä!

14.12.2014

HIFK oli syyskauden kovin joukkue Etelä-Suomen 2-divisioonan lohkossa 2.

Tänään kaatui SCH Hyvinkäältä hieman nihkeälläkin pelillä.

Kokoonpanoon saatiin raavittua vain kaksi kentällistä, osittain ehkä siksi koska Suomi pelasi samaan aikaan salibandyn MM-finaalia. 

Maaliiloittelun tänään ottelussa aloitti SCH ja HIFK juoksi perässä lähes koko ottelun. 

Järki mukaan tuli vasta kolmannessa erässä ja ohjat kentällä otti käsiin tänään  joukkueen kapteenina toiminut Timo Einiö.

Einiö teki kolmannessa erässä mitä tahtoi, hän tahtoi voittaa ja hänen avullaan HIFK voitti. Einiö paukutti kolmannessa erässä tehot 2+2 ja koko ottelussa hienot tehot 4+2.

Koko ottelussa tehtiin maaleja peräti 19. Ottelun voitti kuitenkin HIFK numeroin 10-9.

HIFK näytti syyskaudella monelle asiantuntijalle ennakkoanalyyseistä poiketen, että pystyy pelaamaan Etelä- Suomen parasta peliä niin tahtoessaan. 

Tästä on hyvä lähteä Joulutauolle!

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »