HIFK vei jännitysnäytelmän 8-7!

14.02.2016

HIFK vei kärkikamppailun, jossa panoksena oli enemmän kuin kaksi pistettä. Kärkisijoista kun taistellaan keskenäiset ottelut ovat todella tärkeitä. 

Jännitys näkyi, kuitenkin enemmän ehkä eniten tuomarilinjassa, jota todellisuudessa ei oikein ollut. 

HIFK istui boxissa 20 minuuttia ja AC HaKi 4 minuuttia? Tästä voidaan tietenkin olla montaa mieltä.

Ensimmäinen erä mentiin tiukasti 2-2 ja pelin tempo ei päätä huimannut, joten mukaan päästäkseen HIFK:n oli siirryttävä kahteen ketjuun.

Toinen erä oli ihmeellinen, HIFK istui jäähyllä ja AC HaKi nautiskeli ylivoima pelistä. HaKi iski erään kolme ylivoimamaalia, joista yksi 5-3 ylivoimalla. HaKi johti jo 6-2 ja ottelu näyttäisi siltä, että jäähyt ratkaisisivat tämän ottelun. Asko Santero kuitenkin toi HIFK:n vielä mukaan peliin kaventaessa  erän lopulla pelin 3-6.

Kolmas erä oli selkeästi HIFK:n. AC HaKi jäätyi täysin. Lieko kokeneilla pelaajilla jalka loppunut, kun HIFK punnersi pelin tasoihin ja samantien ohi. HIFK paukutti viisi maalia viiteen minuuttiin ja HaKilta sammui valot.

AC HaKi kavensi erän lopussa vielä ylivoimalla ilman maalivahtia, mutta se ei tänään riittänyt. 

HIFK vei trillerin lopulta 8-7 jatkaen sarjakärjessä ja kahdentoista pelin voittoputkessa. Se on kova suoritus!

HIFK kiittää runsaslukuista katsomoa ja AC HaKia hyvästä taistelusta. AC HaKin taistelu nuosukarsintapaikasta tietenkin vaikeutui, mutta sekään paikka ei vielä ole mahdotonta.

HIFK toivottaa hyvää Ystävänpäivän iltaa kaikille!

Cama Röda!!!!

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »