Lauantaina näytön paikka!

13.10.2016

OTTELUENNAKKO

HIFK -  BLUE FOX

 

Lauantaina iltapäivällä HIFK saa jälleen uuden mahdollisuuden avata voittotilinsä Divarissa, kun Ruskeasuon Arena Centeriin vieraaksi saapuu Uusikaarlepyystä Blue Fox. HIFK:n saldona neljästä pelistä on vain yksi tasapelipiste. Blue Fox on aloittanut sarjansa paremmin eli se on napsinut piste per peli keskiarvolla viisi pistettä. Näin ollen vierailijat lähtevät otteluun voittajasuosikkina ja HIFK haastajan asemasta.

 

HIFK ei pelaamissaan otteluissa ole vielä näyttänyt parasta osaamistaan. Syitä siihen on varmaankin monia, isompia ja vähän pienempiäkin. HIFK:n ohella kolme muuta sarjanousijaa FBC Turku, LeBa SB ja NJ ovat varsin hyvin omaksuneet Divarin vaatimukset ottamalla jo pari voittoa kukin. HIFK:lla on selvästi ollut vaikeuksia oppia uutta pelikulttuuria ja kasvanutta vaatimustasoa. Osaamista ja taitoa joukkueessa riittää varmasti nousta jumbosijalta, vaikka jo lauantaina. Se vaatii kuitenkin kunnon HIFK- ilmeen kaivamista esiin eli hyvää otteluun valmistautumista, alusta loppuun asti taistelua jokaisessa vaihdossa, yhteen henkeen puhaltamista ja olemalla luova, rohkea ja riittävän röyhkeä. Lauantaina on näytön paikka.

 p.a.

Divariottelu HIFK – Blue Fox

Lauantaina 15.10 klo 15.30 Arena Center Ruskeasuo

Linkki Salibandyliiton tilastosivuille:

http://floorball.fi/tulokset/#/sarja/miesten-divari-runkosarja/1266

 

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »