Kolme uutta pelaajakiinnitystä miesten edustukseen

04.07.2020

HIFK:n miesten edustusjoukkueen vahvuus kasvoi kolmella pelaajalla kun joukkueeseen kiinnitettiin Niko Hosiaisluoma, Mikko Aaltonen ja Miska Damoiseaux.

Hosiaisluoma ja Aaltonen vaihtavat ensi kaudelle pelipaidan HIFK:n punaisiin Keravan Blackbirdistä. Puolustaja Hosiaisluoman (-93) salibandymerkinnät ovat vahvasti Tampereen suunnalta, jossa hän pelasi Kooveen riveissä A:n SM:n lisäksi salibandyliigaa n. 30 ottelun verran. Tapanilan Erän kasvatti pelasi juniorina myös HIFK:ssa. 

Aaltonen on kuulunut BBU:n miesten edustuksen 2. divarin hyökkääjäkalustoon jo kahden kauden ajan. Hyvä liike ja pallonhallinta ovat hänen vahvuuksiaan, joita tullaan näkemään ensi kaudella HIFK:n peleissä.

Miska Damoiseaux pelasi viime kauden HIFK:n A-junioreissa A:n 1. divisioonaa ja aloittaa nyt ensimmäisen (virallisen) aikuisten kautensa HIFK:n miesten edustusjoukkueessa. 

Tervetuloa joukkueeseen! 

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »