AC HaKi HIFK:ta parempi sarja-avauksessa. - HIFK:n nuori joukkue antoi sarjasuosikeille hyvän haasteen

06.10.2019

Ennakkoasetelmat sunnuntai-illan miesten kakkosdivarin A-tason sarja-avaukselle olivat selvät. Nuorekas ja innokas kotijoukkue HIFK joutuisi kovaan testiin kokeneen, taitavan ja entisiä liigapelaajia vilisevän AC HaKin käsittelyssä. Ensimmäinen erä näytti hyvin etukäteisajatukset tosiksi. HIFK aristeli ratkaisuissaan ja teki virheitä, mutta yrittämisen ja taistelun taso oli hyvää luokkaa. HaKi puolestaan pelasi maltilla palloa halliten ja virheistä rankaisten. Kolmen tasaviisikoin, yhden ylivoiman ja yhden alivoiman maalein HaKi murjoi ensimmäisen erän jälkeisiksi numeroiksi 0-5. Kuvaavaa erälle oli, että HIFK sai ensimmäisen ja ainoan laukauksensa vastustajan maalia kohti vasta viimeisellä minuutilla. Ei HaKiltakaan suinkaan mitään ilotulitusta nähty, mutta hyvällä prosentilla palloja laitettiin HIFK:n verkkoon.

Toiseen erään HIFK tuli selvästi ärtyneenä ja turha arkailu oli unohdettu. Onnenkantamoisella kimpoamismaalilla HaKi siirtyi kuuden maalin johtoon, kunnes Campossa kuultiin ensimmäistä kertaa HIFK:n maalilaulu. Ja kun hyvään alkuun oli päästy, niin sama jatkui vielä kolmesti toisen erän päätteeksi. Kahden erän jälkeen tilanne 4-6 ja HIFK täysin pelissä mukana. Kolmanteen erään jäi näin mukavasti jännitettä.

Kolmannessa erässä HIFK näytti, että se pystyy puolustamaan hyvääkin joukkuetta vastaan kurinalaisesti. HaKi pidettiin hyvin pois parhailta maalintekosektoreilta. Omia maalintekotilanteita ei paljon myöskään siunautunut. Peli oli tarkkaa ja vastustajan virheitä kyttäävää. Se tietenkin sopi HaKille hyvin, olihan se johtoasemassa ja sille riitti hyvä oman pään puolustaminen ja maltillinen pallon siirtely. HIFK:n yksi kohtalokas virhe omalla alueella maksoi maalin ja oli käytännössä myös ottelun ratkaisu. HIFK ei pystynyt erän loppupuoliskolla aidosti uhkaamaan HaKin voittoa, vaikka kovaa yritystä olikin. Läpiajon päätteeksi HaKi teki vielä yhden maalin ja näin lopputulokseksi muodostui 4-8.

HIFK:n pelasi yhden huonon erän ja kaksi hyvää erää. HaKin tasoista joukkuetta vastaan se ei riittänyt pisteisiin, mutta ottelusta jäi varmasti paljon positiivista HIFK pukukoppiin ja seuraaviin peleihin. Taistelu on vasta alkanut!      

29.06.2020PELAAJAHAKU miesten edustusjoukkueeseen
28.05.2020Ensimmäiset miesten edustusjoukkueen pelaajat julki.
09.05.2020Salibandyliiton päivitetty tilannekatsaus pandemian aikaiseen harjoitteluun
24.04.2020AC HaKin miesten edustusjoukkue siirtyy HIFK:n alaisuuteen
29.03.2020TIMO KOLEHMAINEN HIFK:n naisten edustukseen!
18.02.2020HIFK:lle niukka tappio M-Team Unitedille
17.01.2020Sunnuntaina 19.1.2020 HIFK- Hawks
05.12.2019Sunnuntaina 8.12. HIFK-PSS
16.11.2019HIFK:n seuraava kotiottelu sunnuntaina 17.11.
02.11.2019Kingsit tulevat kylään sunnuntaina

Siirry arkistoon »