HIFK kaatui Classicin käsittelyssä

23.11.2020

HIFK:n miesten edustusjoukkueella on lähes mahdoton tehtävä edessä kun Suomen Cupin puolivälierässä vastaan asettui maailman paras seurajoukkue Classic Tampereelta. Kolme sarjaporrasta HIFK:ta ylempänä pelaava, voittamaton Classic on takonut F-Liigassa lähes 10 maalia ottelua kohti, joten 0-16 voitto ei HIFK:n hyvästä pelistä huolimatta tullut yllätyksenä. HIFK:lla oli ottelussa omat paikkansa maalien tekoon, mutta kuparinen jäi rikkomatta. Vastaavasti Classic viimeisteli maaleja ammattimiesten ottein tasaiseen tahtiin ja eteni Suomen Cupin välieriin.

Pelillistä tappiota enemmän HIFK:ta jäi harmittamaan ottelun taloudellinen tappio, joka johtui siitä, että ottelu jouduttiin pelaamaan koronarajoituksista johtuen tyhjälle katsomolle. HIFK oli siirtänyt ottelun varsinaisesta kotihallista Tikkurilan UT:lle nimenomaan suurempien lipputulojen toivossa. Koska Suomen Cupin välierät pelataan vasta tammikuun puolivälin jälkeen, yritti HIFK saada ottelupäivämäärän siirtoa, mutta Salibandyliitossa siihen ei suostuttu.

HIFK:n taival Suomen Cupissa jatkuu aluefinaaliin, jossa vastaan tulee Blackbirds Keravalta.

 

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »