HIFK taltutti Blackbirdsin. Selkeä voitto Suomisarjan toisessa pelissä

24.09.2021

Perjantai-illan Suomisarjan ottelussa kohtasivat keravalainen Blackbirds ja HIFK. Blackbirds kärsi kauden avausottelussaan niukan tappion SC Wolvesille ja HIFK puolestaan voitti SBS Wirmon. Kauden tässä vaiheessa on vaikea vielä joukkueiden voimasuhteita arvella, mutta yleensä Blackbirdsin edustusmiehistö on kuulunut sarjojensa kärkikastiin. Odotettavissa oli siis hyvä ja laadukas kamppailu sarjapisteistä.

Pelin kuva näyttäytyi runsaslukuiselle yleisölle melko nopeasti. Vierailija HIFK hallitsi palloa ja pyrki pitkiin syöttöketjuihin ja kotijoukkue Blackbirds vetäytyi alas puolustusasemiin kyttäämään syöttökatkoja ja nopeita vastaiskuja. Blackbirdsin taktiikka onnistuikin ensimmäisessä erässä pitkään hyvin, sillä HIFK ei kyennyt hallinnastaan huolimatta tekemään maaleja ja Blackbirds pääsi pari kolme kertaa vaarallisesti kokeilemaan HIFK:n maalivahti Olli Rikan osaamista. Erän lopussa kuitenkin HIFK:n kapteeni Tommi Vappula pääsi maalintekoon ja siirtämään vieraat erätauolle maalin johdossa. Tilanne 0-1

Toisessa erässä pelin ns. iso kuva säilyi ennallaan, mutta erän alkupuolella HIFK:lla oli parin minuutin tehojakso, jossa se tehtaili peräti kolme maalia. Maalintekijöinä toimivat Tom Strömsten, Niko Eskola ja Miko Jussila. Tähän ei Blackbirds kyennyt vastaamaan. Kauden ensimmäisessä ottelussaan Jussila paukautti erään vielä toisenkin maalin, kunnes lopulta erän viime sekunneilla Blackbirds sai avausmaalinsa ylivoimalla. Tilanne 1-5.

Kolmannessa erässä ei enää maaleja tehty, vaikka HIFK:lla varsinkin ottelun loppupuolella oli mahdollisuus kaunistella numeroita. HIFK ansaitsi voittonsa ja pelasi hyvää pallollista peliä kaikilla kolmella viisikolla. Ykköskentällinen rouhi viidestä maalista neljä ja oli totutusti joukkueen syömähammas, mutta myös kolmoskenttä pääsi plussalle. Erityisesti kolmosen Aleksi Kemppi pelasi hyvän pelin jatkaen pistesaldoaan edellisestä ottelusta.  Ottelun parhaana palkittiin HIFK:n maalivahti Olli Rikka. Rikka hyvillä torjunnoillaan piti HIFK:n turvallisilla vesillä läpi ottelun.  Lopputulos 1-5.

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »