HIFK luopuu Suomisarjapaikasta

22.05.2020

HIFK on jättänyt tänään Salibandyliitolle ilmoituksen miesten Suomisarjapaikan ilmoittautumisen peruutuksesta.

Tulevalla kaudella ensimmäistä kertaa pelattava Suomisarja perustettiin tasoittamaan kynnystä alueellisen 2. divisioonan ja valtakunnallisen Divarin väliin. Divarin korkeat kustannukset aiheutuvat mm pitkistä pelimatkoista ympäri Suomea. Suomisarjan piti olla alueellisesti painotettu sarja, jossa matkakustannukset ovat Divaria kohtuullisemmat.

14.5.2020 Salibandyliitto julkaisi Suomisarjan lohkojaot, jossa HIFK oli sijoitettu ainoana pääkaupunkiseudun joukkueena ”Itälohkoon”. Helsingin lisäksi muut sarjan pelipaikkakunnat ovat Heinola, Hollola, Imatra, Jyväskylä, Kontiolahti, Kouvola, Loviisa, Porvoo ja Kuopio.

HIFK:n Suomisarjapaikka muodostui sarjapaikan siirrolla AC HaKilta. Sarjapaikan mukana HIFK:hon siirtyi joukko AC HaKin kärkipelaajia. HIFK on rakentanut kevään aikana tulevan Suomisarjan joukkuetta ja koossa olikin iskukykyinen noin 25 pelaajan joukkue, joista mm 2 kentällistä liigatason pelaajia. Lohkojaon selvittyä, todettiin mm, että HIFK:lla ei ole lainkaan paikallispelejä, koska kaikki muut pääkaupunkiseudun joukkueet oli aseteltu ”etelälohkoon”.

HIFK:lle oli ennakkovarattu koko kaudeksi perjantai-illan kotipelivuoro, jota ei ”itälohkossa” tarvittaisi kuin maksimissaan 4 kertaa. Lisäksi Suomisarjan ennakkotietojen mukainen alueellinen painotus kustannusten alentamiseksi ei toteutunutkaan vaan sarjan kustannukset nousivat liian korkeiksi. Mm näistä syistä johtuen HIFK katsoi, että sillä ei ole edellytyksiä osallistua alkavaan Suomisarjaan kaudella 2020-2021.

HIFK on käynyt asian tiimoilta aktiivisesti neuvottelua Salibandyliiton kanssa ja olisi ollut halukas pelaamaan Suomisarjassa, mikäli joukkue olisi siirretty ”etelälohkon” 11. joukkueeksi. Valitettavasti lohkojakoa ei pystytty enää muuttamaan. Suomen arvokkaimman urheilubrändin mukana oleminen olisi ollut varmasti hyväksi myös koko Suomisarjalle.

HIFK:n salibandyjoukkueet pelaavat tulevalla kaudella usealla eri sarjatasolla. Seuran toimintaa ja tulevaisuutta suunnitellaan sekä toteutetaan pitkäjänteisesti kestävälle pohjalle. Mm. junioritoiminnan kehittäminen ja organisointi ovat tärkeässä roolissa seuran tulevaisuuden suunnitelmissa.

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »