Suuntana sunnuntain Suomen Cup!!

23.10.2020

HIFK:n miesten edustusjoukkue kaatoi 2. divisioonan kärkikamppailussa Tiikerit II:n selkein lukemin 7-1. Ottelun momentum koettiin jo noin 5 minuutin kohdalla, jolloin Tiikereille tuli musta hetki ja HIFK rankaisi kolme kertaa. Tämän jälkeen ottelun voittajasta ei ollut epäselvyyttä. HIFK teki maaleja tasaiseen tahtiin siten, että ajassa 47:07 ottelu oli jo lukemissa 7-0. Tiikerit saivat rikottua kuparisen 57:50 ja kavensi loppulukemiksi 7-1 (3-0,2-0,2-1)

Sunnuntaina 25.10.2020 Campoon HIFK:n vieraaksi saapuu Suomisarjaa pelaava Vihdin Salisudet. Ottelu pelataan tulos tai ulos-periaatteella, eli voittaja jatkaa Suomen Cupissa 6. kierrokselle ja 16 parhaan joukkoon. Panosta ottelussa on riittävästi, sillä voittajan seuraava vastustaja voi olla F-liigan joukkue!

VSS pelaa Suomisarjan B-lohkossa, joka vaikuttaa muutaman pelatun ottelukierroksen perusteella melko tasaiselta sarjalta. VSS:n rosteri on vahva nippu pelimiehiä, joilla on vuosien kokemus liiga- ja divaripeleistä mm. Miro Herlin, Tom Pehrsson ja Joona Marjanen. Kolmikkoa yhdistää myös se, että he ovat salibandyurallaan pelanneet HIFK:ssa, kuten muutamat muutkin VSS:n pelaajat. VSS:llä on ratkaisuvoimaa useamman kentän verran, joten HIFK:lle on tiedossa hikinen sunnuntai-ilta. 

23.11.2020HIFK kaatui Classicin käsittelyssä
21.11.2020HIFK-Classic nähtävissä Ruutu.fi:ssä
20.11.2020Uusia koronarajoituksia harrastustoimintaan
11.11.2020HIFK-Classic ma 23.11.2020, klo 18:30 Tikkurilan UT
08.11.2020HIFK eteni Suomen Cupin puolivälieriin
28.10.2020SC Hawks Suomen Cupin vastustajaksi
25.10.2020HIFK jatkoon Suomen Cupissa
23.10.2020Suuntana sunnuntain Suomen Cup!!
20.10.2020OHJEET KATSOJILLE
15.10.2020HIFK 5. kierrokselle Suomen Cupissa

Siirry arkistoon »