HIFK avasi Suomisarjan voitolla

17.09.2021

HIFK:n miesten edustusjoukkeen sarjakausi alkoi parhaalla mahdollisella tavalla kun se kaatoi Mynämäkeläisen SBS Wirmon lukemin 8-4. SBS Wirmo oli viime kaudella Suomisarjan B-lohkon kärkijoukkue, joten tiukka ottelu oli tiedossa.

Ottelun alku oli tunnustelua molemmin puolin ja ensimmäinen vartti pelattiin ilman pöytäkirjamerkintöjä. Ajassa 15:26 alkoi tapahtumaan, kun HIFK:n kapteeni Tommi Vappula viimeisteli Tom Strömstenin syötöstä 1-0 johdon. Ensimmäisen erän loppu oli HIFK:n näytöstä. Pelikellon osoittaessa aikaa 17:15 Joonas Illikainen lisäsi kotijoukkueen johdoksi 2-0 ja vain puoli minuuttia myöhemmin Tom Strömsten maalasi HIFK:lle 3-0. Syötöt maaleihin antoivat Mikael Sievänen ja Tommi Vappula.

Erätauolta Myllypuron kaukaloon palasi sisuuntunut Wirmo. Joukkue lisäsi pelinopeutta ja loi jatkuvasti vaarallisia tilanteita HIFK:n maalille. Kova työnteko tuottikin tulosta ja summerin soidessa toisen erän päättymisen merkiksi, tilanne oli kutkuttavasti tasan 3-3. Vain Olli Rikkan huippupeli HIFK:n maalissa esti Wirmoa menemästä ottelun johtoon. 

Viimeiseen erään lähdettiin Wirmon pelatessa alivoimalla, eikä HIFK jättänyt tilaisuutta käyttämättä. Erää oli pelattu vain 48 sekuntia kun Mikael Sievänen vei Tom Strömstenin syötöstä HIFK:n 4-3 johtoon ylivoimamaalilla. Pirteästi pelannut HIFK:n kolmoskenttä oli asialla ajassa 48:38 kun Niila Goman antoi syötön ja Aleksi Kemppi ampui tarkasti Wirmon maalin alakulmaan. Tilanne HIFK:lle 5-3. Wirmo ei luovuttanut vaan kavensi pelin lukemiin 5-4. Tämän jälkeen kotijoukkue meni menojaan ja teki kolme seuraavaa maalia. 6-4 Tom Strömsten/Mikael Sievänen (yv), 7-4 Tom Strömsten (tm) ja 8-4 Ilkka Koski/Mikko Sipilä (tm).

Ottelu HIFK:lle lukemin 8-4 (3-0,0-3,5-1). HIFK:n parhaat pistenikkarit, Tom Strömsten 3+2, Mikael Sievänen 1+2, Tommi Vappula 1+1.

Seuraava HIFK:n kotiottelu pelataan AC Myllypurossa 2.10.2021, kello 14:00

15.10.2021Maalikarkelot jatkuivat- HIFK löi Panthersin 13-8
10.10.2021Jatkuuko HIFK:n voittoputki Suomisarjassa?
06.10.2021HIFK:lle taas voitto jatkoajalla!
02.10.2021HIFK:lle voitto jatkoajan viimeisellä sekunnilla EV Akatemiasta
24.09.2021HIFK taltutti Blackbirdsin. Selkeä voitto Suomisarjan toisessa pelissä
17.09.2021HIFK avasi Suomisarjan voitolla
02.09.2021Mikko Sipilä takaisin HIFK:n riveihin
31.08.20214 pelaajakiinnitystä HIFK:n edariin
30.06.2021Lippojoki ja Haapamäki HIFK:n takalinjoille
27.05.2021SB Vantaa HIFK:n kanssa samaan lohkoon

Siirry arkistoon »