HIFK C2 haki myös kultaa Riikasta

17.12.2016

HIFK C2 kävi Riikassa salibandyn miesten MM-kisojen kanssa samaan aikaan järjestetyssä Riga Floorball Cupissa. HIFK C2 osallistui turnaukseen kahdella joukkueella, HIFK Red ja HIFK White, joten kaikille pojille saatiin runsaasti peliaikaa. Turnauksen ohella aikaa jäi myös MM-kisojen seuraamiselle, ja pojat kävivätkin paikan päällä katsomassa MM-välierät ja MM-finaalin.

Sunnuntai olikin yhtä mitalijuhlaa. Ennen MM-finaalia pojat olivat pelanneet jo omat mitalipelinsä. HIFK Red voitti turnauksessa kultaa ja HIFK White pronssia. Päivän kruunasi kuitenkin Suomen hieno voitto Ruotsista rankkarikisan jälkeen.

Mitalien lisäksi matkasta tarttui mukaan arvokasta kokemusta erilaisista olosuhteista ja joukkue hitsautui entistä paremmin yhteen. Siitä on varmasti hyötyä jatkossa myös kotimaan sarjoissa.

riika_palkinto.jpg

24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla

Siirry arkistoon »