Koko perhe Liikuntariehaan 13.5

04.05.2017

Nullifire_tagline_RGB_200.png

13.5 rävähtää Myllypuron Liikuntamyllyssä.

HIFK yleisurheilu ja salibandy tiiviissä yhteistyössä järjestävät liikuntatapahtuman lapsille, nuorille ja aikuisille. HIFK 120-juhlavuoden” Liikuntariehassa” päivän aikana tutustutaan yleisurheilun ja salibandyn lajimaailmaan. Kohokohtina ovat 150 metrin juoksun Suomen ennätyskokeilut ja salibandyottelu, jossa HIFK:n jääkiekko haastaa salibandyn. Lisäksi paikalla bändivierailu, lajiesittelyjä, arpajaisia ja yleisökilpailuja kahvibuffeen lomassa. 

Tapahtuman tavoitteena on ensinnäkin luoda hauska, rento, mielenkiintoinen ja monipuolinen liikunta- ja urheilupäivä, jossa koetaan yhdessä liikunnan riemua, mutta samalla myös kunnioitetaan seuran 120-vuotista historiaa.

Toiseksi halutaan tutustuttaa lapsia, nuoria ja myös aikuisväestöä yleisurheilun eri lajeihin ja salibandyyn.  Paikalla on eri yleisurheilulajien ja salibandyn osaajia opastamassa lajien salaisuuksiin. Tärkeää on, että kaikki pääsevät opastuksen jälkeen itse kokeilemaan hyvässä ohjauksessa niin aitajuoksua, hyppyjä kuin heittojakin ja toisaalta kokeilemaan miten salibandypallo tottelee lapaa tekniikkakuljetuksen sekä laukaisutarkkuuden ja – voimakkuuden muodossa.

Kolmas tavoite on osoittaa eri lajien yhteistyön merkityksen tärkeyttä, murtaa turhia raja-aitoja lajien välillä ja luoda näin uudenlaista seurakulttuuria, jossa keskiössä on itse urheilija eikä laji.

Tapahtuman neljäntenä tärkeänä tavoitteena on luonnollisesti tehdä seuraa entistä tunnetummaksi ja saada joukkoomme uusia innokkaita urheilijan alkuja ja lajien harrastajia sekä taustavaikuttajia, toiminnan tukijoita ja yhteistyökumppaneita.

Päivä aloitetaan juniorien lippukulkueella ja keskushallituksen puheenjohtajan Rene Östermanin tervetulopuheella. Välittömästi tämän jälkeen avautuvat yleisurheilun ja salibandyn lajipisteet, joissa on tarjolla monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa mahdollisuutta kokeilla taitojaan ja kykyjään. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tuloksen tekeminen tai kilpailu, vaan osallistuminen ja tutustuminen myös itselle ennestään vieraisiin lajeihin. Yleisurheilun puolella syvällisemmin tutustutaan aitajuoksuun ja korkeushyppyyn. Näissä lajeissa mukana on valmentajia ja urheilijoita kertomassa lajin ominaisuuksista ja näyttämässä esimerkkisuorituksia. Ja tietenkin kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan itse aitomista ja hyppäämistä hyvien ohjeiden ja opastusten tukemana.

Salibandyssa lauotaan nopeustutkaan ja testataan lyöntilaukauksen voimaa. Laukauksen voiman lisäksi vähintään yhtä tärkeää on tarkkuus, joten sitäkin päästään kokeilemaan kuin myös pallon kuljetusta mailatekniikkaa hyödyntäen.

Salibandyssa päästetään myös miehet irti kovassa haasteottelussa, jossa lätkäjätkät ottavat mittaa säbäniiloista. Odotettavissa on siis kovaa vääntöä ja hienoja yksilösuorituksia, mutta liian vakavasti tätäkään ei pidä ottaa kaukalossa – parempi parit kikat hymyssä suin kuin jatkuva otsan kurtistaminen.

Päivän urheilullisena kohokohtana on 150 metrin Suomen ennätyshaasteet. Kisassa tavoitellaan kovia aikoja miesten, naisten sekä poikien ja tyttöjen 19- ja 17-vuotiaiden luokissa. Tätä, jos mitä kannattaa tulla katsomaan, sillä kovia tulevaisuuden sprinttereitä riittää joko lähtöön ja ennätyksiä on luvassa.

Kovien pikajuoksujen jälkeen on jälleen aika ottaa hieman rennommin. Pienimmille osallistujille järjestetään ohjattua liikuntajumppaa, johon hieman myöhemmin myös vanhemmat ja koko yleisö voivat liittyä.

Voittajien on aina helppo hymyillä ja kiertää kunniakierros. Lauantaina 13.5 kaikki tapahtumaan osallistujat ovat voittajia. Niinpä päivä onkin hyvä päättää yhteiseen riemukkaaseen kunniakierrokseen.  

Liikuntarieha on tapahtuma, jossa koko HIFK- perhe tapaa toisiaan ja kokee yhdessä liikunnan iloa parhaimmillaan. HIFK yleisurheilu ja salibandy yhdessä toivovat runsasta väkimäärää keväisen lauantain viettoon Myllypuroon. Omien lajiensa jäsenistön lisäksi tervetulleita ovat tasapuolisesti niin jalkapallon, jääkiekon, käsipallon, jääpallon, keilailun ja futsalinkin laji-ihmiset pienimmistä suurimpiin ja nuorimmista varttuneimpiin. Perheenjäsenet, sukulaiset, kaverit ja tutut myös mukaan!

Liikuntariehan aikataulu 13.5.2017 Liikuntamyllyssä Myllypurossa

klo 12.00            LIPPUKULKUE (junioriurheilijat)
                         Salibandytutkan, arvontojen ja myyntien käynnistäminen
                         Yleisurheilun toimintapisteet 
klo 12.30           AVAUSPUHE (Rene Österman)
klo 12.45           SALIBANDYOTTELU 2x15 min
                       (salibandyn edustus vs jääkiekko)
klo 13.20           SALIBANDYN RANGAISTUSLAUKAUSKILPAILU
                       (salibandyn edustus vs jääkiekko)
klo 13.30           NIMIKIRJOITUSTEN JAKOA
klo 13.40           MUSIIKKIESITYS (bändi)
klo 14.00           YLEISURHEILUN LAJIESITTELYT
klo 14.00-14.20   Pika-aidat (lajiosaajat)
klo 14.30-14.50   Korkeushyppy (lajiosaajat)
klo 15.00           150 M JUOKSU – SUOMENENNÄTYSKOE
                        N17- tytöt
                        M17- pojat
                        Naiset
                        Miehet
klo 16.00          JUNNUJEN RIEHA
                       YLEISÖRIEHA
klo 16.30          KUNNIAKIERROS (kaikki osallistujat)
klo 16.40          PÄÄTÖSSANAT
                       Vapaata oleskelua
klo 17.00          TAPAHTUMA PÄÄTTYY 

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Teksti: Panda Antikainen

 

 



24.03.2024HIFK White nousi kolmosdivariin!
16.03.2024HIFK Bluen nousu kolmosdivariin varmistui!
10.03.2024Naisten Suomisarja päättyi- hyvä neljäs sija
04.02.2024Naisille Imatran turnauksesta yksi piste
20.01.2024Naisilla hieno kevätkauden avaus Suomisarjassa
03.12.2023Naiset jatkoivat Suomisarjaa jälleen voitolla ja häviöllä
11.11.2023Naisille voitto ja häviö
09.11.2023HIFK:n Naiset lauantaina Rusalla ... ja jälleen liekeissä!
28.10.2023HIFK Naiset Suomisarjan kärjessä. Tänään voitto ja tasuri
23.09.2023HIFK Naiset aloitti Suomisarjan kahdella voitolla
31.08.2023HIFK:n Naiset valmiina kauteen!
16.04.2023HIFK Naiset voitti Suomisarjan uusintaottelun!!!
12.04.2023Naisten Suomisarjan paikasta uusintaottelu!
02.04.2023Naiset nousivat Suomisarjaan!
02.04.2023HIFK:n Naisille nousukarsinnoissa häviö ja voitto. Nousu tosi lähellä!
27.03.2023Naisten Suomisarjan karsinta Nokialla 2.4.
26.03.2023HIFK:n Naiset päättivät runkosarjan tuplavoitolla
25.03.2023Miesten edarin kausi päätökseen vierastappiolla
18.03.2023Miesten edarille kauden viimeisestä kotiottelusta voitto
11.03.2023HIFK kaatoi PoRen
04.03.2023HIFK:n Naiset varmistivat sarjavoiton ja pääsyn Suomisarja- karsintoihin!
03.03.2023HIFK myös ensi kaudella 2. divisioonassa
03.03.2023HIFK ryöpytti Sipoossa!
26.02.2023HIFK suupala Tiikerit II:lle.
19.02.2023HIFK:n Naiset löylyttivät Rusalla! Voitot 10-1 ja 11-2
18.02.2023HIFK:n voittoputki päätökseen - Indians II naputti selkeän voiton
13.02.2023HIFK hakee ensi kaudeksi poika- ja tyttöjoukkueita seuratoimintaamme!
12.02.2023Voitokas sunnuntai - Tällä kertaa kaatui Jokerit
04.02.2023Miehet jälleen voitokkaita - VKTP kaatui rankkareilla
28.01.2023Miehille jatkoaikavoitto - ECG antoi kovan vastuksen
22.01.2023Naiset vahvistivat sarjajohtoaan - jälleen kaksi voittoa
14.01.2023Miesten voittoputki jatkuu- nyt kaatui Tote
07.01.2023HIFK jatkoi voitolla. NIB kaatui 6-4
04.01.2023Täydet pisteet Mosahallista - Kevätkausi alkoi hienosti
01.01.2023Strömsten ja Lippojoki miesten edustuksen kokoonpanoon
18.12.2022HIFK:n naiset jatkoivat voittoputkeaan
17.12.2022HIFK joulutauolle voitolla kärkijoukkueesta
09.12.2022Niukka tappio Lohjalla
03.12.2022HIFK:n Naisille täydet pisteet- jatkaa sarjajohdossa
30.11.2022HIFK:lle taisteluvoitto Kirkkonummella
26.11.2022HIFK:lle tappio ÅIF II:lle
19.11.2022HIFK taipui Tiikerit II:lle
12.11.2022Selvä tappio Miesten Edarille Espoossa
12.11.2022HIFK:n naiset jatkavat kakkosen kärjessä- tasuri ja voitto
05.11.2022HIFK murskasi Jokerit!
29.10.2022Miehille niukka häviö VKTP:lle
23.10.2022HIFK Naiset jatkoivat voittokannassa
22.10.2022HIFK palasi voittokantaan kakkosdivarissa
09.10.2022HIFK:lle kauden toinen tappio.
02.10.2022HIFK:n naisille upea startti kakkosdivarissa - kaksi voittoa
01.10.2022EV Akatemian kliinisyys liikaa HIFK:lle
27.09.2022HIFK-EV Akatemia la 1.10. klo 18.30 Campo
25.09.2022HIFK aloitti kauden selkeällä voitolla
22.09.2022Tolonen ja Turunen HIFK:n miehistöön
08.09.2022Nykänen ja Partanen sopimukseen HIFK:n kanssa
27.04.2022HIFK miesten edustus täydentää joukkuetta
11.04.2022Salibandya pelaamaan 50+ miehet ja kaikki naiset!!
10.04.2022HIFK Naiset nousi kakkosdivariin !
03.04.2022HIFK:n naiset hurjassa maalivireessä
30.03.2022HIFK perustaa P21-joukkueen
19.03.2022HIFK:n miehille kauden päätösottelussa tappio Kingsille numeroin 3-5
19.03.2022HIFK:n kausi päätökseen
13.03.2022Panthers HIFK:ta parempi Riihimäellä
12.03.2022HIFK murskavoittoon Stormista
08.03.2022HIFK:n Edarin kausi päättyy 20.3.2022
06.03.2022IFK-derbystä tappio. Grani maalin parempi
25.02.2022HIFK:lle murskavoitto. LoSB kaatui 13-5
23.02.2022HIFK:lle helppo voitto EV Akatemiasta
21.02.2022Rankkarivoitto Forssasta
13.02.2022HIFK voitti VSS:n
11.02.2022HIFK:lle tappio rankkareilla kärkiottelussa
04.02.2022Sarjat ja harjoitukset käynnistyvät
27.12.2021HIFK miesten edustus kohti vuotta 2022
17.12.2021HIFK palasi voittokantaan!
10.12.2021HIFK koki tappion Mynämäellä
04.12.2021KORONAPASSI KÄYTTÖÖN HIFK:N KOTIOTTELUISSA
02.12.2021HIFK haki voiton Siuntiosta
26.11.2021HIFK:lle voitto Granista!
20.11.2021HIFK:n naiset murskaavia Myllypurossa!
20.11.2021HIFK:lle pisteet Lohjalta
12.11.2021HIFK:n pitkä voittoputki päättyi.
06.11.2021HIFK vei kärkikamppailun selvin numeroin
05.11.2021HIFK nousi kuilun partaalta tasoihin ja rankkareilla voittoon VSS:ää vastaan
04.11.2021HIFK:lla tuplaviikko
24.10.2021Naisten edustusjoukkueelle sarjaturnauksesta täydet pisteet
23.10.2021HIFK:n voittoputki jatkui. Pisteet Stadiin Paraisilta
22.10.2021HIFK lähtee susijahtiin Paraisille
15.10.2021Maalikarkelot jatkuivat- HIFK löi Panthersin 13-8
10.10.2021Jatkuuko HIFK:n voittoputki Suomisarjassa?
06.10.2021HIFK:lle taas voitto jatkoajalla!
02.10.2021HIFK:lle voitto jatkoajan viimeisellä sekunnilla EV Akatemiasta
24.09.2021HIFK taltutti Blackbirdsin. Selkeä voitto Suomisarjan toisessa pelissä
17.09.2021HIFK avasi Suomisarjan voitolla
02.09.2021Mikko Sipilä takaisin HIFK:n riveihin
30.06.2021Lippojoki ja Haapamäki HIFK:n takalinjoille
27.05.2021SB Vantaa HIFK:n kanssa samaan lohkoon
26.05.2021Sievänen ja Westerholm jatkavat HIFK:ssa
20.05.2021HIFK:n Suomisarjalohko julkaistu
17.05.2021HIFK solmi jatkosopimuksia
12.05.2021HIFK Suomisarjaan kaudelle 2021-2022

Näytä lisää »