SC Kings - HIFK 2 (2 - 5)

Aika: 1.11.2014 18.00
Paikka: Arena Center Ruskeasuo
Sarja: Miehet 4-divisioona


Toiseen otteluun HIFK 2 lähti päättäen, että tästä otetaan pisteet. Näin myös ottelu alkoi HIFK:n viedessä peliä.

Johtomaali nähtiin jo kolmen minuutin kohdalla, kun tämän turnauksen jälkeen HIFK edustukseen nostetun Asko Santeron laukaus puhui kieltä, joka tekee tuhoja varmasti myös miesten 2- divarissa. Hienoon maalin passin antoi kokenut kippari Mika Lehtimäki. Vastustaja tuli kuitenkin tasoihin, mutta HIFK kuittasi välittömästi maalin ja siirtyi johtoon. Ensimmäinen  erä mentiin maalien muodossa tasatahtiin HIFK viedessä erän kuitenkin 2-3.

Toinen erä oli jo selkeää HIFK:n hallintaa ja vastustaja alkoi väsyä ja tekikin virheitä.

Maaleja kuitenkin HIFK teki vain yhden, senkin jälleen Asko Santero, Mika Lehtimäen syötöstä.

Kolmas erä pelattiin varmistellen johtoasema ja kuin kruunuksi hienon ottelun pelannut HIFK kapteeni Mika Lehtimäki tälläsi pallon reppuun ylivoimalla. HIFK vei ottelun 2-5 ja näin otti paikkansa sarjataulukon kärjessä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 103:26Santero AskoLehtimäki Mika ( C )
1 - 106:25VastustajaVastustaja
1 - 206:51Vänskä HenriVirtanen Kim
2 - 209:06VastustajaVastustaja
2 - 311:06Lehtimäki SakariLehtimäki Mika ( C )
2 - 429:39Santero AskoLehtimäki Mika ( C )
2 - 538:18Lehtimäki Mika ( C )Nousiainen Jarno
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
36:58Vastustaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Karttunen Vesa
Kenttäpelaaja
4Lehtimäki Timo
Hyökkääjä
5Nousiainen Jarno
Puolustaja
8Joutsen Joonas
Hyökkääjä
8Jussila Jarkko
Puolustaja
9Ahlroth Joni
Hyökkääjä
10Lehtimäki Sakari
Hyökkääjä
15Hakasalo Jon
Puolustaja
16Virtanen Kim
Hyökkääjä
20Kiiskinen Olli
Kenttäpelaaja
20Lehtimäki Mika ( C )
Puolustaja
22Hyvärinen Jukkis
Hyökkääjä
31Lappalainen Miika
Maalivahti
38Ojanen Otto
Maalivahti
61Savolainen Miika
Maalivahti
71Santero Asko
Hyökkääjä
86Vänskä Henri
Hyökkääjä
99Lappalainen Max
Hyökkääjä
-Reiman Mika
Puolustaja