HIFK 2 - Tiikerit Akatemia (10 - 1)

Aika: 11.1.2015 19.00
Paikka: Campo-Sport Center
Sarja: Miehet 4-divisioona


Toiseen otteluun vastaan tuli nuori Tiikerit Akatemia, joka on toistaiseksi sarjassa ilman pisteitä. Ottelu alkoikin HIFK:n kannalta hienosti, kun Teemu Reimanin ensimmäinen illan maaleista näki päivänvalon. Maali tehtiin ajassa 01:45.

Ottelun voittajasta ei epäselvyyttä ollut alusta lähtienkään, vaikka HIFK johti erätauolle lähdettäessä vain 2-0.

Toiseen erään HIFK lisäsi vauhtia ja ja vastustaja putosi kanveesiin. HIFK iski 4 maalia reilu minuuttiin ja peli oli käytännössä ohitse. Vastusta teki kuitenkin erään yhden maalin mikä jäikin heille ottelun ainoaksi.

Kolmas erä ei voimasuhteita muuttanut, HIFK:n tehdessä erän loppuun vielä kaksi lisämaalia ja viedessään koko ottelun selkein 10-1 numeroin.

Mainittakoon ottelun tehoista Teemu Reimanin 3 maalia ja polvileikkauksesta toipuvan Esa Helgrenin 1+1 tehot.

Loistava suoritus molemmilta.

HIFK:lle päivästä vain kaksi pistettä, mikä jätti hieman mollivoittoisen sävyn päivästä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:45Reiman TeemuJoutsen Joonas
2 - 007:19Lehtimäki Mika ( C )Karttunen Vesa
2 - 116:46VastustajaVastustaja
3 - 125:09Perttilä VilleLehtimäki Mika ( C )
4 - 125:26Reiman TeemuVänskä Henri
5 - 125:43Jussila JarkkoVirtanen Kim
6 - 126:21Riihola SakuAhlroth Joni
7 - 1 (yliv.)32:54Lehtimäki SakariLehtimäki Mika ( C )
8 - 137:50Hellgren PeterKarema Erkki
9 - 142:21Reiman TeemuHellgren Peter
10 - 144:45Wulff AkiLehtimäki Sakari
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
3Karttunen Vesa
Kenttäpelaaja
5Nousiainen Jarno
Puolustaja
8Joutsen Joonas
Hyökkääjä
8Jussila Jarkko
Puolustaja
9Ahlroth Joni
Hyökkääjä
10Lehtimäki Sakari
Hyökkääjä
12Karema Erkki
Hyökkääjä
16Virtanen Kim
Hyökkääjä
20Lehtimäki Mika ( C )
Puolustaja
22Hyvärinen Jukkis
Hyökkääjä
33Riihola Saku
Hyökkääjä
38Ojanen Otto
Maalivahti
61Hellgren Peter
Kenttäpelaaja
73Reiman Teemu
Hyökkääjä
75Perttilä Ville
Hyökkääjä
76Wulff Aki
Hyökkääjä
86Vänskä Henri
Hyökkääjä
-Reiman Mika
Puolustaja