HuHa - HIFK II (1 - 6)

Aika: 29.10.2016 15.00
Paikka: Tennarin Palloiluhalli
Sarja: Miehet 4-divisioona


HuHa-HIFK II 1-6
Kauden toisessa turnauksessa HIFK:n matka suuntautui Immosten tiluksille. Itse Immonen oli kuitenkin estynyt, joten kulttuurikierrosta emme tänään saaneet Lohjan paikallisiin nähtävyyksiin. Paikalle oli myös saapunut yksi todellinen HIFK-fäni kavereidensa kanssa - HIFK tackar!  HIFK kärsi useiden runkopelaajien poissaoloista, mutta HIFK:n "isokokokoisesta" rosterista löytyi kyllä hyvin paikkaajia.  Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat kaksi sarjanousijaa. 
Joukkueemme luontokuvajaa Santtu oli saapunut kameroineen paikalle tarkoituksenaan saada hyvää kotitekoista matskua petolauman otteista. Tarkkaavaisimmat kuitenkin saattoivat huomata, että itse kameramies oli kirjaimellisesti ulkoistettu - Joukkueen puuhamies "Sakari" Sakke Lehtimäeltä lukulasit olivat kadoksissa, joten kapteenimme mätti siinä uskossa, että urheiluruutu on paikalla vaatimattomat 4+0 tehot.
Huha pystyi haastamaan ensimmäisen erän verran HIFK:ta, kunnes HIFK:n dieselkoneet olivat lämmeneet ja sen jälkeen kyyti oli murskaavaa.
Erälukemat (0-0), (1-2), (0-4)
HIFK Tähdet:
*** Sakke
** Vucke
* Kim
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 121:22Nousiainen JarnoAhlroth Joni
0 - 223:48Lehtimäki SakariLaaksonen Niko
1 - 229:48VastustajaVastustaja
1 - 331:25Lehtimäki SakariEi syöttäjää
1 - 4 (yliv.)36:23Lehtimäki SakariNousiainen Jarno
1 - 538:42Virtanen Kim Cave Rob
1 - 643:19Lehtimäki SakariLaaksonen Niko
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
36:04Vastustaja2 min
39:42Nousiainen Jarno2 min
43:45Vastustaja2 min
43:45Saarikoski Jouni2 min
43:45Vastustaja2 min
43:45Vastustaja10 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Vukcevic Sinisa
Maalivahti
2Hakonen Jukka-Petteri
Puolustaja
3Turunen Santtu
Puolustaja
5Nousiainen Jarno
Puolustaja
8Joutsen Joonas
Hyökkääjä
8Jussila Jarkko
Puolustaja
9Ahlroth Joni
Hyökkääjä
10Lehtimäki Sakari
Hyökkääjä
12Karema Erkki
Hyökkääjä
14Olkkonen Joni
Hyökkääjä
16Virtanen Kim
Hyökkääjä
21Saarikoski Jouni
Hyökkääjä
35Laitinen Jari-Pekka
Puolustaja
51Cave Rob
Hyökkääjä
97Laaksonen Niko
Hyökkääjä
99Lappalainen Max
Hyökkääjä