Oilers - HIFK B (6 - 5)
Aika:
8.8.2016 19.00 Peli Oilersia vastaan pelattiin tuttuun tapaan, annettiin kaverille ensin reilu etumatka ja lopussa kirittiin. Ensimmäinen erä oli selkeesti Oilersin kun Oilers meni menojaan ja HIFK pyristeli mukana ei oikein saatu pelistä kiinni. Tosin parkettilattiakaan ei ollut se mihin pojat on tottunut tuntui kuin Oilersin pojilla olisi ollut kengän pohjissa sinitarraa ja HIFK liukasteli kuin heikoilla jäillä. Toinen erä alkoi jo näyttää paremmalta mutta maaleja saatiin edelleen odotella. Vasta toisen erän loppupuolella alkoi tapahtua ja saatiin maalihanat auki. Tästä alkoikin nousu ja kolmannessa erässä alettiin saada pelin juonesta selkeesti kiinni. Valitettavasti aika ei ihan riittänyt ja Oilers vei pelin 6-5 |
Maali | Aika | Maalintekijä | Syöttäjä |
---|---|---|---|
1 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
2 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
3 - 0 (yliv.) | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
4 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 0 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
5 - 1 | 00:00 | Bäcksbacka Oliver | Lindström Tomas |
6 - 1 | 00:00 | Vastustaja | Vastustaja |
6 - 2 | 00:00 | Tähkä Kasper | Huttunen Aleksi |
6 - 3 (yliv.) | 00:00 | Uusitalo Olli | Karavirta Jere |
6 - 4 | 00:00 | Tuunanen Jasse | Lepistö Justus |
6 - 5 | 00:00 | Nurmela Niilas | Tähkä Kasper |
Aika | Rangaistu pelaaja | Rangaistus |
---|---|---|
00:00 | Lepistö Justus | 2 min |
00:00 | Lepistö Justus | 2 min |
00:00 | Uotila Akseli | 2 min |
00:00 | Lepistö Rasmus | 5+20 min |
No. | Pelaaja | Pelipaikka |
---|---|---|
6 | Rönnqvist Emil
| Kenttäpelaaja |
7 | Lindström Tomas
| Kenttäpelaaja |
8 | Bäcksbacka Oliver | Kenttäpelaaja |
9 | Kemppi Aleksi
| Kenttäpelaaja |
10 | Sundström Joakim
| Kenttäpelaaja |
11 | Ståhlberg Sebastian
| Kenttäpelaaja |
13 | Tähkä Kasper
| Kenttäpelaaja |
17 | Lepistö Justus
| Kenttäpelaaja |
20 | Tainio Jerry
| Kenttäpelaaja |
21 | Uusitalo Olli
| Kenttäpelaaja |
24 | Huttunen Aleksi
| Kenttäpelaaja |
31 | Tienhaara Juuso
| Maalivahti |
36 | Karavirta Jere | Kenttäpelaaja |
70 | Uotila Akseli
| Kenttäpelaaja |
71 | Tuunanen Jasse
| Kenttäpelaaja |
72 | Lepistö Rasmus
| Kenttäpelaaja |
76 | Nurmela Niilas | Kenttäpelaaja |
77 | Krasi Nicanor | Kenttäpelaaja |
79 | Rauhala Jani
| Kenttäpelaaja |
89 | Daimoiseaux Miska
| Kenttäpelaaja |
- | Finell Geo | Valmentaja |
- | Huttunen Ari
| Joukkueenjohtaja |
- | Tähkä Janne
| Valmentaja |