OTTELURAPORTTI HIFK-ÅIF: Tuskaisa jatkoaikatappio

12.12.2016

Sunnuntai-iltana samanaikaisesti Suomi -  Ruotsi MM- finaalin kanssa hieman vaatimattomimmissa olosuhteissa Campo Sportissa pelattiin salibandyn divaripeli HIFK- ÅIF. HIFK haki voittoa ja hyvää päänahkaa naapurikunta Sipoon ylpeydestä. Yritys jäi hieman vajaaksi, kun ÅIF vei pisteet mennessään jatkoaikavoitolla numeroin 6-7. Tappion myötä HIFK:n asema tukaloitui sarjan hännillä entisestään. Sarjapaikan säilyttämiseksi ei kuitenkaan tarvita edelleenkään ihmeitä tai mystiikkaa. Otteluiden voittamiset riittävät.

Ottelun ensimmäinen erä oli kauttaaltaan varovaista virheiden välttämisen peliä. Varsinkin HIFK leipoi pitkiä toveja omalla kenttäpuoliskollaan palloa etsien maltillisesti varmaa paikkaa avata peliä hyökkäysurilleen. Usein pallo saatiinkin vastustajan puolustusalueen kulmaan ja omien pelaajien haltuun. ÅIF ei ollut paljon pekkaa pahempi, mutta hieman suoraviivaisemmin ja laukaisuherkemmin ÅIF yritti päästä pelin herraksi. Jotain molempien joukkueiden nykytilasta kuitenkin kertoo se, että virheitä välttävällä varovaisella taktiikalla pelaten valtaosa maaleista tehtiin nimenomaan enemmän vastustajan mokista ja kömmähdyksistä kuin henkeäsalpaavista suorituksista. Isona poikkeuksena oli HIFK:n kapteenin Tom Pehrssonin 2-0 soolomaali ensimmäisessä erässä. Räväkän kuljetuksen ja maailmanluokan laukauksen päätteeksi pallo painui vastustajan maalin ylähyllyyn. Toisaalta HIFK näytti samaisessa erässä esimerkin kardinaalimunauksesta, kun alivoimalla pelatessaan omalla puolustusalueella vastustajan hallitessa palloa lähdettiin vaihtoon - seuraukset arvattavissa.

HIFK:n tappio kulminoitui jälleen kahteen tosiseikkaan. Ei osattu pitää peliotetta kolmen maalin johdossa eikä myöskään pelata viimeisiä minuutteja johtoasemassa. ÅIF aloitti pelin kehnosti ja tuntui, että edellisen illan käsittämätön sulaminen viimeisessä erässä Karhuja vastaan oli vieläkin takaraivossa. Joukkue hyödynsi kuitenkin HIFK:n virheet hyvin ja sen myötä myös oma peli rentoutui. Ehkäpä loppujen lopuksi kokemus yhdessä pelaamisesta ja divaripeleistä muutenkin oli tällä kertaa ratkaiseva pointti kokemattomampaa HIFK:ta vastaan.

p.a

http://floorball.fi/tulokset/#/ottelu/hifk-aif/3237/1266

19.02.2021Kauden jatkaminen on epävarmaa
30.01.2021Päivitetty koronainfo 29.1.2021
23.12.2020Sipilä vahvistamaan EräViikinkien F-liigajoukkuetta
23.12.2020HYVÄÄ JOULUA !
29.11.2020Koronatiedote kaikille HIFK- lajeille
23.11.2020HIFK kaatui Classicin käsittelyssä
21.11.2020HIFK-Classic nähtävissä Ruutu.fi:ssä
20.11.2020Uusia koronarajoituksia harrastustoimintaan
11.11.2020HIFK-Classic ma 23.11.2020, klo 18:30 Tikkurilan UT
08.11.2020HIFK eteni Suomen Cupin puolivälieriin
28.10.2020SC Hawks Suomen Cupin vastustajaksi
25.10.2020HIFK jatkoon Suomen Cupissa
23.10.2020Suuntana sunnuntain Suomen Cup!!
12.10.2020HIFK ja EXEL yhteistyöhön
25.09.2020HIFK avasi pistetilin Raseborgissa
22.09.2020Otteluennakko FBC Raseborg-HIFK
11.09.2020Kaksi viikkoa kauden alkuun
29.06.2020PELAAJAHAKU miesten edustusjoukkueeseen
09.05.2020Salibandyliiton päivitetty tilannekatsaus pandemian aikaiseen harjoitteluun
24.04.2020AC HaKin miesten edustusjoukkue siirtyy HIFK:n alaisuuteen
29.03.2020TIMO KOLEHMAINEN HIFK:n naisten edustukseen!
18.02.2020HIFK:lle niukka tappio M-Team Unitedille
17.01.2020Sunnuntaina 19.1.2020 HIFK- Hawks
05.12.2019Sunnuntaina 8.12. HIFK-PSS
16.11.2019HIFK:n seuraava kotiottelu sunnuntaina 17.11.
02.11.2019Kingsit tulevat kylään sunnuntaina
23.10.2019Sunnuntaina 27.10. klo 18.30 miesten kakkosdivaria: HIFK- Blackbirds,
06.10.2019AC HaKi HIFK:ta parempi sarja-avauksessa. - HIFK:n nuori joukkue antoi sarjasuosikeille hyvän haasteen
27.09.2019Salibandyn miesten ja naisten edustusjoukkueiden ja A-poikien sarjakaudet alkamassa - Miehet kohtaavat avausottelussaan ennakkosuosikki AC HaKin.
15.08.2019NIMITYSUUTINEN
14.05.2018HIFK-edustus avoimet harjoitukset 15.5.2018!
10.05.2018HIFK A- ja B- poikien avoimet harjoitukset!
27.04.2018HIFK ETSII JUNNUPELAAJIA KAIKKIIN IKÄRYHMIIN !
20.04.2018HIFK Salibandy etsii ensi kaudeksi (2018-2019 )v 2002 ja 2003 syntyneitä poikajunioripelaajia!
31.03.2018HIFK:LLE VIERASVOITTO KARSINTAPELISSÄ
10.03.2018HYUS parempi numeroin 9-6.
03.03.2018HIFK kaatoi sarjavitosen!
27.02.2018HIFK- turnaus 28.4. Osallistukaa!
25.02.2018HIFK:lle tärkeä jatkoaikavoitto
17.02.2018HIFK ei pystynyt horjuttamaan sarjakakkosta
11.02.2018Blues ryöpytti HIFK:ta
04.02.2018HIFK:lle yllätyspisteet - sarjakolmonen taipui
30.01.2018Hyvä taistelu ei riittänyt - Raseborgille pisteet
23.01.2018Sarjakärki Rangers selvästi HIFK:ta parempi
18.01.2018Ensi kaudeksi HIFK:hon kovat poikien A- ja B-juniorijoukkueet!
17.01.2018Indians II voitti maalikarkelot! Erotuomarien toiminta puhututti niin HIFK:ta kuin katsojiakin
27.12.2017Hall of Fame - Ensimmäisenä yleisurheiluseurana Suomessa
21.12.2017Hyvää Joulua!
16.12.2017HIFK voitolla joulutauolle!
04.12.2017HYUS tyly vieras HIFK:n juhlaottelussa.
01.12.2017120-vuotisjuhlaottelu sunnuntaina 3.12
27.11.2017HIFK:lle niukka tappio
19.11.2017HIFK:lle kauden avausvoitto
12.11.2017AC HaKi haki pisteet
06.11.2017Bluesille pisteet Campossa
28.10.2017HIFK romahti kolmannessa erässä
14.10.2017Rangers murskaavan ylivoimainen Kirkkonummella
09.10.2017Yleisurheilun ja salibandyn yhdistymisprosessi etenee
02.10.2017HIFK:lle niukka tappio sarjakauden avauksessa
27.09.20171.10.2017 HIFK aloittaa kautensa!
26.09.2017Stadin ylpeys HIFK tyytyväinen seuratekstiili sopimuksestaan Stannon kanssa!
15.09.2017TN Print Oy ja HIFK jatkaa yhteistyösopimustaan!
18.07.2017HIFK:lle naisten joukkue!
11.05.2017HIFK yhdistää voimansa
04.05.2017Koko perhe Liikuntariehaan 13.5
27.04.2017HIFK TryOut 2017 A-D -junioreille
26.03.2017HIFK C1- ja C2-TryOut
11.03.2017HIFK-jääpallo ja -salibandy kutsuvat lapset tutustumaan lajeihin!
04.03.2017OTTELURAPORTTI HIFK-SB Welhot/ Sarjajohtajalle pisteet
03.03.2017OTTELUENNAKKO: HIFK-SB Welhot
27.02.2017Otteluraportti: LNM ja NJ voittoisia
24.02.2017OTTELUENNAKKO: HIFK-LNM JA HIFK-NJ
22.02.2017OTTELURAPORTTI ÅIF-HIFK: Pisteet Sipooseen
20.02.2017OTTELUENNAKKO: ÅIF-HIFK
18.02.2017Otteluraportti: NST-HIFK. Tappio ja putoaminen
16.02.2017OTTELUENNAKKO: NST -HIFK
16.02.2017Kantakaupungin junioritoiminta alkaa Olympiaterminaalissa rytinällä!
12.02.2017OTTELURAPORTTI HIFK-SB Vaasa: Kuitti ja voitto!
11.02.2017OTTELUENNAKKO: HIFK - SB Vaasa
30.01.2017OTTELURAPORTTI: SB Vaasa - HIFK / HIFK jäi nollille
28.01.2017Otteluennakko: SB Vaasa - HIFK
22.01.2017OTTELURAPORTTI HIFK-LeBa: VOITTO!
22.01.2017OTTELURAPORTTI HIFK-Josba: Jatkoajalla tappio
20.01.2017OTTELUENNAKKO: HIFK - Josba ja HIFK- LeBa-96
15.01.2017Blue Fox - HIFK: EI MITÄÄN UUTTA LÄNSIRANNIKOLTA!
13.01.2017OTTELUENNAKKO: Blue Fox - HIFK
08.01.2017HIFK:lle vuoden avaustappio - Loviisan Tor haki pisteet
06.01.2017OTTELUENNAKKO HIFK- Loviisan Tor
26.12.2016MM-pokaali ja HIFK-Salibandy kutsuvat sinut 31.12 Kisahalliin!
24.12.2016Rauhallista Joulua kaikille!
20.12.2016Vankkaa pääsarjakokemusta HIFK-rosteriin
12.12.2016OTTELURAPORTTI HIFK-ÅIF: Tuskaisa jatkoaikatappio
10.12.2016OTTELUENNAKKO: HIFK- ÅIF 11.12 klo 18.30
09.12.2016Otteluraportti FBC Turku- HIFK. Helpot pisteet Turkuun
07.12.2016OTTELUENNAKKO FBC Turku - HIFK 8.12
03.12.2016OTTELURAPORTTI HIFK-Erä Akatemia: Hieno taistelu ei riittänyt pisteille
02.12.2016OTTELUENNAKKO: HIFK- Erä Akatemia 3.12.
21.11.2016OTTELURAPORTTI: NJ - HIFK Jälleen pettymys
20.11.2016OTTELURAPORTTI LNM-HIFK Katkera tappio
17.11.2016OTTELUENNAKOT: LNM-HIFK ja NJ-HIFK

Näytä lisää »