Koko perhe Liikuntariehaan 13.5

04.05.2017

Nullifire_tagline_RGB_200.png

13.5 rävähtää Myllypuron Liikuntamyllyssä.

HIFK yleisurheilu ja salibandy tiiviissä yhteistyössä järjestävät liikuntatapahtuman lapsille, nuorille ja aikuisille. HIFK 120-juhlavuoden” Liikuntariehassa” päivän aikana tutustutaan yleisurheilun ja salibandyn lajimaailmaan. Kohokohtina ovat 150 metrin juoksun Suomen ennätyskokeilut ja salibandyottelu, jossa HIFK:n jääkiekko haastaa salibandyn. Lisäksi paikalla bändivierailu, lajiesittelyjä, arpajaisia ja yleisökilpailuja kahvibuffeen lomassa. 

Tapahtuman tavoitteena on ensinnäkin luoda hauska, rento, mielenkiintoinen ja monipuolinen liikunta- ja urheilupäivä, jossa koetaan yhdessä liikunnan riemua, mutta samalla myös kunnioitetaan seuran 120-vuotista historiaa.

Toiseksi halutaan tutustuttaa lapsia, nuoria ja myös aikuisväestöä yleisurheilun eri lajeihin ja salibandyyn.  Paikalla on eri yleisurheilulajien ja salibandyn osaajia opastamassa lajien salaisuuksiin. Tärkeää on, että kaikki pääsevät opastuksen jälkeen itse kokeilemaan hyvässä ohjauksessa niin aitajuoksua, hyppyjä kuin heittojakin ja toisaalta kokeilemaan miten salibandypallo tottelee lapaa tekniikkakuljetuksen sekä laukaisutarkkuuden ja – voimakkuuden muodossa.

Kolmas tavoite on osoittaa eri lajien yhteistyön merkityksen tärkeyttä, murtaa turhia raja-aitoja lajien välillä ja luoda näin uudenlaista seurakulttuuria, jossa keskiössä on itse urheilija eikä laji.

Tapahtuman neljäntenä tärkeänä tavoitteena on luonnollisesti tehdä seuraa entistä tunnetummaksi ja saada joukkoomme uusia innokkaita urheilijan alkuja ja lajien harrastajia sekä taustavaikuttajia, toiminnan tukijoita ja yhteistyökumppaneita.

Päivä aloitetaan juniorien lippukulkueella ja keskushallituksen puheenjohtajan Rene Östermanin tervetulopuheella. Välittömästi tämän jälkeen avautuvat yleisurheilun ja salibandyn lajipisteet, joissa on tarjolla monenlaista mielenkiintoista ja hauskaa mahdollisuutta kokeilla taitojaan ja kykyjään. Tärkeintä ei kuitenkaan ole tuloksen tekeminen tai kilpailu, vaan osallistuminen ja tutustuminen myös itselle ennestään vieraisiin lajeihin. Yleisurheilun puolella syvällisemmin tutustutaan aitajuoksuun ja korkeushyppyyn. Näissä lajeissa mukana on valmentajia ja urheilijoita kertomassa lajin ominaisuuksista ja näyttämässä esimerkkisuorituksia. Ja tietenkin kaikki halukkaat pääsevät kokeilemaan itse aitomista ja hyppäämistä hyvien ohjeiden ja opastusten tukemana.

Salibandyssa lauotaan nopeustutkaan ja testataan lyöntilaukauksen voimaa. Laukauksen voiman lisäksi vähintään yhtä tärkeää on tarkkuus, joten sitäkin päästään kokeilemaan kuin myös pallon kuljetusta mailatekniikkaa hyödyntäen.

Salibandyssa päästetään myös miehet irti kovassa haasteottelussa, jossa lätkäjätkät ottavat mittaa säbäniiloista. Odotettavissa on siis kovaa vääntöä ja hienoja yksilösuorituksia, mutta liian vakavasti tätäkään ei pidä ottaa kaukalossa – parempi parit kikat hymyssä suin kuin jatkuva otsan kurtistaminen.

Päivän urheilullisena kohokohtana on 150 metrin Suomen ennätyshaasteet. Kisassa tavoitellaan kovia aikoja miesten, naisten sekä poikien ja tyttöjen 19- ja 17-vuotiaiden luokissa. Tätä, jos mitä kannattaa tulla katsomaan, sillä kovia tulevaisuuden sprinttereitä riittää joko lähtöön ja ennätyksiä on luvassa.

Kovien pikajuoksujen jälkeen on jälleen aika ottaa hieman rennommin. Pienimmille osallistujille järjestetään ohjattua liikuntajumppaa, johon hieman myöhemmin myös vanhemmat ja koko yleisö voivat liittyä.

Voittajien on aina helppo hymyillä ja kiertää kunniakierros. Lauantaina 13.5 kaikki tapahtumaan osallistujat ovat voittajia. Niinpä päivä onkin hyvä päättää yhteiseen riemukkaaseen kunniakierrokseen.  

Liikuntarieha on tapahtuma, jossa koko HIFK- perhe tapaa toisiaan ja kokee yhdessä liikunnan iloa parhaimmillaan. HIFK yleisurheilu ja salibandy yhdessä toivovat runsasta väkimäärää keväisen lauantain viettoon Myllypuroon. Omien lajiensa jäsenistön lisäksi tervetulleita ovat tasapuolisesti niin jalkapallon, jääkiekon, käsipallon, jääpallon, keilailun ja futsalinkin laji-ihmiset pienimmistä suurimpiin ja nuorimmista varttuneimpiin. Perheenjäsenet, sukulaiset, kaverit ja tutut myös mukaan!

Liikuntariehan aikataulu 13.5.2017 Liikuntamyllyssä Myllypurossa

klo 12.00            LIPPUKULKUE (junioriurheilijat)
                         Salibandytutkan, arvontojen ja myyntien käynnistäminen
                         Yleisurheilun toimintapisteet 
klo 12.30           AVAUSPUHE (Rene Österman)
klo 12.45           SALIBANDYOTTELU 2x15 min
                       (salibandyn edustus vs jääkiekko)
klo 13.20           SALIBANDYN RANGAISTUSLAUKAUSKILPAILU
                       (salibandyn edustus vs jääkiekko)
klo 13.30           NIMIKIRJOITUSTEN JAKOA
klo 13.40           MUSIIKKIESITYS (bändi)
klo 14.00           YLEISURHEILUN LAJIESITTELYT
klo 14.00-14.20   Pika-aidat (lajiosaajat)
klo 14.30-14.50   Korkeushyppy (lajiosaajat)
klo 15.00           150 M JUOKSU – SUOMENENNÄTYSKOE
                        N17- tytöt
                        M17- pojat
                        Naiset
                        Miehet
klo 16.00          JUNNUJEN RIEHA
                       YLEISÖRIEHA
klo 16.30          KUNNIAKIERROS (kaikki osallistujat)
klo 16.40          PÄÄTÖSSANAT
                       Vapaata oleskelua
klo 17.00          TAPAHTUMA PÄÄTTYY 

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Teksti: Panda Antikainen

 

 



19.02.2021Kauden jatkaminen on epävarmaa
30.01.2021Päivitetty koronainfo 29.1.2021
23.12.2020Sipilä vahvistamaan EräViikinkien F-liigajoukkuetta
23.12.2020HYVÄÄ JOULUA !
29.11.2020Koronatiedote kaikille HIFK- lajeille
23.11.2020HIFK kaatui Classicin käsittelyssä
21.11.2020HIFK-Classic nähtävissä Ruutu.fi:ssä
20.11.2020Uusia koronarajoituksia harrastustoimintaan
11.11.2020HIFK-Classic ma 23.11.2020, klo 18:30 Tikkurilan UT
08.11.2020HIFK eteni Suomen Cupin puolivälieriin
28.10.2020SC Hawks Suomen Cupin vastustajaksi
25.10.2020HIFK jatkoon Suomen Cupissa
23.10.2020Suuntana sunnuntain Suomen Cup!!
12.10.2020HIFK ja EXEL yhteistyöhön
25.09.2020HIFK avasi pistetilin Raseborgissa
22.09.2020Otteluennakko FBC Raseborg-HIFK
11.09.2020Kaksi viikkoa kauden alkuun
29.06.2020PELAAJAHAKU miesten edustusjoukkueeseen
09.05.2020Salibandyliiton päivitetty tilannekatsaus pandemian aikaiseen harjoitteluun
24.04.2020AC HaKin miesten edustusjoukkue siirtyy HIFK:n alaisuuteen
29.03.2020TIMO KOLEHMAINEN HIFK:n naisten edustukseen!
18.02.2020HIFK:lle niukka tappio M-Team Unitedille
17.01.2020Sunnuntaina 19.1.2020 HIFK- Hawks
05.12.2019Sunnuntaina 8.12. HIFK-PSS
16.11.2019HIFK:n seuraava kotiottelu sunnuntaina 17.11.
02.11.2019Kingsit tulevat kylään sunnuntaina
23.10.2019Sunnuntaina 27.10. klo 18.30 miesten kakkosdivaria: HIFK- Blackbirds,
06.10.2019AC HaKi HIFK:ta parempi sarja-avauksessa. - HIFK:n nuori joukkue antoi sarjasuosikeille hyvän haasteen
27.09.2019Salibandyn miesten ja naisten edustusjoukkueiden ja A-poikien sarjakaudet alkamassa - Miehet kohtaavat avausottelussaan ennakkosuosikki AC HaKin.
15.08.2019NIMITYSUUTINEN
14.05.2018HIFK-edustus avoimet harjoitukset 15.5.2018!
10.05.2018HIFK A- ja B- poikien avoimet harjoitukset!
27.04.2018HIFK ETSII JUNNUPELAAJIA KAIKKIIN IKÄRYHMIIN !
20.04.2018HIFK Salibandy etsii ensi kaudeksi (2018-2019 )v 2002 ja 2003 syntyneitä poikajunioripelaajia!
31.03.2018HIFK:LLE VIERASVOITTO KARSINTAPELISSÄ
10.03.2018HYUS parempi numeroin 9-6.
03.03.2018HIFK kaatoi sarjavitosen!
27.02.2018HIFK- turnaus 28.4. Osallistukaa!
25.02.2018HIFK:lle tärkeä jatkoaikavoitto
17.02.2018HIFK ei pystynyt horjuttamaan sarjakakkosta
11.02.2018Blues ryöpytti HIFK:ta
04.02.2018HIFK:lle yllätyspisteet - sarjakolmonen taipui
30.01.2018Hyvä taistelu ei riittänyt - Raseborgille pisteet
23.01.2018Sarjakärki Rangers selvästi HIFK:ta parempi
18.01.2018Ensi kaudeksi HIFK:hon kovat poikien A- ja B-juniorijoukkueet!
17.01.2018Indians II voitti maalikarkelot! Erotuomarien toiminta puhututti niin HIFK:ta kuin katsojiakin
27.12.2017Hall of Fame - Ensimmäisenä yleisurheiluseurana Suomessa
21.12.2017Hyvää Joulua!
16.12.2017HIFK voitolla joulutauolle!
04.12.2017HYUS tyly vieras HIFK:n juhlaottelussa.
01.12.2017120-vuotisjuhlaottelu sunnuntaina 3.12
27.11.2017HIFK:lle niukka tappio
19.11.2017HIFK:lle kauden avausvoitto
12.11.2017AC HaKi haki pisteet
06.11.2017Bluesille pisteet Campossa
28.10.2017HIFK romahti kolmannessa erässä
14.10.2017Rangers murskaavan ylivoimainen Kirkkonummella
09.10.2017Yleisurheilun ja salibandyn yhdistymisprosessi etenee
02.10.2017HIFK:lle niukka tappio sarjakauden avauksessa
27.09.20171.10.2017 HIFK aloittaa kautensa!
26.09.2017Stadin ylpeys HIFK tyytyväinen seuratekstiili sopimuksestaan Stannon kanssa!
15.09.2017TN Print Oy ja HIFK jatkaa yhteistyösopimustaan!
18.07.2017HIFK:lle naisten joukkue!
11.05.2017HIFK yhdistää voimansa
04.05.2017Koko perhe Liikuntariehaan 13.5
27.04.2017HIFK TryOut 2017 A-D -junioreille
26.03.2017HIFK C1- ja C2-TryOut
11.03.2017HIFK-jääpallo ja -salibandy kutsuvat lapset tutustumaan lajeihin!
04.03.2017OTTELURAPORTTI HIFK-SB Welhot/ Sarjajohtajalle pisteet
03.03.2017OTTELUENNAKKO: HIFK-SB Welhot
27.02.2017Otteluraportti: LNM ja NJ voittoisia
24.02.2017OTTELUENNAKKO: HIFK-LNM JA HIFK-NJ
22.02.2017OTTELURAPORTTI ÅIF-HIFK: Pisteet Sipooseen
20.02.2017OTTELUENNAKKO: ÅIF-HIFK
18.02.2017Otteluraportti: NST-HIFK. Tappio ja putoaminen
16.02.2017OTTELUENNAKKO: NST -HIFK
16.02.2017Kantakaupungin junioritoiminta alkaa Olympiaterminaalissa rytinällä!
12.02.2017OTTELURAPORTTI HIFK-SB Vaasa: Kuitti ja voitto!
11.02.2017OTTELUENNAKKO: HIFK - SB Vaasa
30.01.2017OTTELURAPORTTI: SB Vaasa - HIFK / HIFK jäi nollille
28.01.2017Otteluennakko: SB Vaasa - HIFK
22.01.2017OTTELURAPORTTI HIFK-LeBa: VOITTO!
22.01.2017OTTELURAPORTTI HIFK-Josba: Jatkoajalla tappio
20.01.2017OTTELUENNAKKO: HIFK - Josba ja HIFK- LeBa-96
15.01.2017Blue Fox - HIFK: EI MITÄÄN UUTTA LÄNSIRANNIKOLTA!
13.01.2017OTTELUENNAKKO: Blue Fox - HIFK
08.01.2017HIFK:lle vuoden avaustappio - Loviisan Tor haki pisteet
06.01.2017OTTELUENNAKKO HIFK- Loviisan Tor
26.12.2016MM-pokaali ja HIFK-Salibandy kutsuvat sinut 31.12 Kisahalliin!
24.12.2016Rauhallista Joulua kaikille!
20.12.2016Vankkaa pääsarjakokemusta HIFK-rosteriin
12.12.2016OTTELURAPORTTI HIFK-ÅIF: Tuskaisa jatkoaikatappio
10.12.2016OTTELUENNAKKO: HIFK- ÅIF 11.12 klo 18.30
09.12.2016Otteluraportti FBC Turku- HIFK. Helpot pisteet Turkuun
07.12.2016OTTELUENNAKKO FBC Turku - HIFK 8.12
03.12.2016OTTELURAPORTTI HIFK-Erä Akatemia: Hieno taistelu ei riittänyt pisteille
02.12.2016OTTELUENNAKKO: HIFK- Erä Akatemia 3.12.
21.11.2016OTTELURAPORTTI: NJ - HIFK Jälleen pettymys
20.11.2016OTTELURAPORTTI LNM-HIFK Katkera tappio
17.11.2016OTTELUENNAKOT: LNM-HIFK ja NJ-HIFK

Näytä lisää »