HIFK murskasi Tiikerit!13.02.2015 HIFK takoi yksitoista maalia tänään Tiikereiden verkkoon kärkikamppailussa Tikkurilassa. Ottelun ennakoissa oli odotusta kahden huippujoukkueen tasaväkiseen kamppailuun, tänään tosin kävi toisin. Kaikki kunnia ja kiitos kuitenkin Tiikereille hyvästä zempistä ja reilusta pelistä. Ottelussa mentiin kovaa ja rehdisti, pelissä vihellettiin ainoastaan yksi kahden minuutin rangaistus ja tästä tuomariparista onkin monen tuomarin otettava opiksi, kun kärkikamppailusta on kysymys, täydet pisteet tuomariparille Heli Saario, Thomas Ellis. HIFK lisäsi sarjajohtoaan Tiikereihin ja pelasi kauden ehjimmän kuusikymmenminuuttisen. Otteluun saatiin se paras lataus mikä tälläkaudella on välillä ollut hukassa. HIFK hallitsi tiukan ensimmäisen erän jälkeen ottelua ja ratkaisi pelin viisitoista minuuttia ennen loppua. HIFK teki reilu viidessä minuutissa viisi maalia ja ottelu oli sillä taputeltu. HIFK kävi jo 1-7 johdossa, mutta vastustaja kavensi vielä muutamalla maalilla. Mainittakoon vielä, että Tiikereiden viidestä maalista peräti 4 teki ex HIFK pelurit Pehrsson 1, Marjanen 2, Ohvanainen 1. HIFK oli tänään todella iskussa;) HIFK voitti ottelun selkein 11-5 lukemin. Mainittakoon HIFK:n pistemiehistä tänään Asko Santero 5+0, Marko Vaitio 1+5 ja Ville Räkköläinen 2+1. Parhaan pelinsä pelasi myös maalivahti Miika Kettunen, joka sai kruunuksi vielä yhden syöttöpinnanakin. Tästä on sarjajohtajan mukava lähteä viikonlopun viettoon. |