Tämän vielä muistamme! Eurooppa Cupin voitto 2001, HIFK teki historiaa salibandyssä!30.12.2015 Kolme suomalaisjoukkuetta salibandyn Euroopan cupiinSalibandyn seurajoukkueiden Euroopan cup alkaa torstaina Tukholmassa. Suomesta mukana ovat viime vuoden voittoaan puolustava HIFK, hallitseva Suomen mestari SSV sekä naisten Suomen mestari HIFK. Turnauksen loppuottelut pelataan sunnuntaina. Miesten Euroopan cupin kohtalon ratkaisevat käytännössä Ruotsin mestari Haninge, Sveitsin Rot-Weiss Chur ja suomalaiset. Haningessa pelaa myös Suomen maajoukkuehyökkääjä Raine Laine. Alkusarja pelataan kahdessa lohkossa, joiden parhaat pelaavat välierissä lauantaina. Vuosi sitten HIFK teki historiaa voittamalla ensimmäisenä suomalaisjoukkueena miesten Euroopan cupin. Se voitti silloin loppuottelussa juuri Haningen 2-0 Ville Hautajoen ja Markus Neimonmaaleilla. HIFK:n menestyksen myötä Suomella on nyt ensi kertaa mukana kaksi edustajaa, sillä cupin voittaja on itseoikeutetusti mukana seuraavan vuoden lopputurnauksessa. |